Me ollaan nyt noin parisen viikkoa vietetty aikaa Ypäjällä. Ollaan tehty todella paljon kaikkea. Ollaan käyty maastossa, treenattu koulua, hypätty muutamia maastoesteitä ja kävelty paljon ilman satulaa.
En täysin, joka päivän tekemisiä muista mutta tämä postaus tulee sisältämään paljon kuvia. Kaikki kuvat on ottanut kaverini Saana, suuri kiitos siis hänelle.
Käytiin parina peräkkäisenä päivänä treenaamassa opistohallin kentällä koulua. Ensimmäisenä päivänä kenttä oli todella märkä mutta silti Ziggy liikkui todella kivasti. Tietenkin silloin Saanalla oli Pike mukana ja mitään todistus aineistoa ei ole. Seuraavana päivänä Saana tuli kuvaamaan ja tietenkin Ziggy liikkui tosi ärsyttävästi ja ei oikein kuunnellut mitään apuja. Tein väistöjä ja laukkasin melko paljon. Laukasta raviin siirtymiset olivat tällöin kaikkein vaikeimpia.
Turparemmi vinossa |
Rankan koulutreenin jälkeen käytiin kahailemassa rivieralla ja laukkailtiin maastossa.
Ilmeet kohillaan molemmilla |
Tästä muutaman päivän päästä tästä kävimme hyppäämässä valmisteleva treeni kisoihin. Hyppy treeneistä ei ole kuvia sillä jouduimme hyppäämään maneesissa Finnderbyn takia. Treenit menivät ihan hyvin vaikka Ziggy yrittikin mennä vähän out of control. Jos pieni video pätkä treeneistä kiinnostaa menkää tsekkaamaan meidän instagram @teammuhonen.
Hyppelöitten jälkeen käytiin jällleen kahlailemassa rivieralla ja hypättiin siinä lähellä olevia banketteja paariin otteeseen molempiin suuntiin.
Muutaman päivänä ollaan myös käyty uimassa, mutta meillä on aina ollut kaksi hevosta mukana joten minkäläisia videoita tai kuvia ei olla saatu.
Tynkä postaus mutta ei anneta sen häiritä. Seuraava postaus tulee luutavasti kisaviikon radoista kera muutamien kuvien.
Kiitos kun luit postauksen!
Suu tiukasti kii.. |
Muutaman päivänä ollaan myös käyty uimassa, mutta meillä on aina ollut kaksi hevosta mukana joten minkäläisia videoita tai kuvia ei olla saatu.
Tynkä postaus mutta ei anneta sen häiritä. Seuraava postaus tulee luutavasti kisaviikon radoista kera muutamien kuvien.
Kiitos kun luit postauksen!